Saanko mä olla aivan sataprosenttisen rehellinen? Mä en nimittäin oo koskaan oikein hiffannut kenttähevosia. Enkä varmaan koskaan tuu kunnolla pääsemään yli siitä, että minä, koulutuuppariestemörköravihullu, hommasin ensimmäisen hevosen ja se sitten sattu olemaan aivan vieraasta kastista. Ja ensimmäisenä kun luin tamman tulevan koulutuslinjauksen, voin vannoa että pääsi muutama hyihyi suusta. Mut silti mulla seisoo nyt anopin painajainen tallissa, hellin tammaa joka päivä ja rakastan enemmän ku laki sallii.

​

Mä en olis edes kavahtanut Anopinkauhun myynti-ilmotukseen, mutta satuin viettämään viikonloppua papan ja mamman luona Pohjois-Pohjanmaalla, ja pappa oli nettiä selatessaan törmännyt tamman myynti-ilmotukseen. 'Näyttää ihan meidän Nerolta, vois ihan sen takia käydä kattomassa tota', pappa tokas mulle ja kerto, että Susiraja oli itseasiassa vaan kivenheiton päässä näiden kodista. Nyt mä olen onnellinen, että mut istutettiin punaseen fordiin ja raahattiin jonnekkin hemmetin korpeen. Pappa oli sopinut Lissun ja narrin kanssa, että me käydään vaan ihastelemassa tammaa, ja näin me sitten päädyttiin lumiselle tallipihalle, näyttämään eksyneiltä ja miettimään, minne tästä pitäis mennä. Onneks tallinväki tuli meitä jo hetken päästä vastaan, ja meidät ohjattiin sisälle talliin. Ja rakkautta ensisilmäyksellä, mun edessä käytävällä seiso paikallaan jöpöttävä, ihan helevetin kaunis tamma.

​

Mähän oon kuustoista, hevosia oon harrastanu jo pienest pitäen ja oon kyllä haaveillu omasta hevosesta; isosisko muutti vuos sitten perheineen maaseudulle ja pihapiirissä sattu olemaan kolmen hevosen talli. Tän jälkeen me ollaan perheen kanssa hiljasesti mietitty, että josko jonkun hevosen hommais mullekkin, isosisko kun oli heti muutettuaan roudannu talliin jonkun ex-ravuriruunan. Pappa oli heti tyrkyttämässä tätä Nero-kakkosta mulle, ja tiedätteks, en mä vaan voinu vastustaa kun mulle tarjottiin mahollisuutta päästä tamman selkään. Ja siinä kun mä sitten istuin ruunikon neidin satulassa, mä vaan ajattelin, että joskus kohtalo ja omat mielihalut saattaa tehä kepposia. Ja mihin sotkuihin mä vielä tamman kanssa ajautuisinkaan, kenttätaustan ja luonnekuvailuiden mukaan on odotettavissa jotain järkyttävän vauhdikasta ja voimakasta.

​

"meistä tuli sellainen kaksilo että oli siinä ihmisille selittämistä" - Arno Kotro

​

Nero Kakkonen, Nöpö, Naminamupala, Nenna .. Me ei koskaan päästy sopuun hevosen lempinimestä. Anopinkauhu on kuitenkin kaikissa hoitopäiväkirjoissa ja ruokabokseissa Nero, papan entisen työhevostamman mukaan, joten sillä nimellä mä voin sitä nytkin puhutella. Vaikka joku Nipotan-Minkä-Ehdin olis varmaan kans ihan sopiva ruunikolle, ainakin joissain tilanteissa.

​

Nero on mitä mahtavin, jos sen touhuja saa seurata piilokameran kautta. Lähemmäs sä kyllä uskaltaisit myös, mutta ehkä sun hermot ei kestäs sitä, että neiti on ihan kauhian pikkutarkka ja jääräpäinen. Kuolaimet pitää olla lämmitettynä ja ruokaan ei kosketa, jos sitä ei oo kosteutettu, puhumattakaan siitä että jos Naminamulla on vähänki huonompi päivä, työnteolle on pakko pistää vastaan. Eikä meidän tie ei oo ollu aina yhtä simppeli ku missä tilanteessa me nyt ollaan, ihan alkuaikoina meillä ei ollu minkäänlaista luottamussuhdetta toisiimme. Vaikka Nero kulki mun alla ihan nätisti ja totteli kun sitä huvitti, en saanu tuntumaa hevoseen. Se oli perusjumputusta, mut mä tiesin et jos me meinattiin elää elämä yhdessä, piti olla jotain jota koskettaa. Jotain missä se tuntuu kun mä nykäsen suupielestä, jotai missä se tuntuu kun tamma suoriutuu edelliskertaa paremmin kouluradalta.
Siihen meni kauan että meillä alko pelaamaan kemiat yhteen. Hitaasti mut varmasti me kasvatettiin luottamusta, Nero ei pannu vastaan ja se ei luovuttanu heti kun se epäonnistu, tai kun mä tein jotain hölmöä. Meillä oli tavallaan yhteinen palo päästä loppuun asti kuivin kavioin, siinä se luottamus kehitty. Ja Neron pitääkin luottaa ihmiseen totaalisesti, jos sen kanssa aikoo jotain tehdä. Tyttö osaa nimittäin olla niin tammamainen, että ei mitään rajaa.

​

Selkäänhän Nero ei mielellään ottais sua. Sun on pakko tiuskasta sille pari valittua sanaa, jotta se ei steppailis edestakas (edestakas suudellaan, hehe robiner level 1000). Kaunis hammaskalusto saattaa tarrata puseronhihasta kiinni kun sä kosket satulavyöhön, ja se pitääkin kiristää ylhäältäkäsin; muuten siitä hommasta ei tuu mitään.
Nero on ratsuna aikasen vaativa; se antaa kyllä muutamat virhelyönnit anteeks, koska se pyrkii täydelliseen, mut jos selkään heitetään alottelija jolla ei oo mitään hajua, paljon pitää potkii pohkeella ja mihin kohti, voidaan olla varmoi että perä lentää ja komeasti. Tamma tuntee arvonsa isänsä lailla, ja tietää kyllä minkä tasonen heppailija selässä kuuluu olla. Ja huonot päiväthän on sitten luku erikseen; sillon painetaan kuolaimelle, väistellään pohjetta ja juostaan pää viidentenä kaviona kun pitäis mennä rauhallista ravia. Huonoinakin päivinä, kuten jokasena muunakin, Neroon kuitenkin puree kunnon alkulämmittelyt. Suomenputen voimat ja vauhdit pitää säätää omille kohilleen ja pomon paikasta aina välillä muistutella. Ja kun nää hommat on oman komennon alla, Nerosta kuoriutuu ihan kiva ratsastettava, loppujen lopuks. Ainakin sillä on tasaset askeleet, joita on sikahelppo myötäillä.

​

Kouluratsastukseen Nerolla on just sopivaa nirppamaisuutta ja täydellisyydenhakuisuutta. Tamman kanssa on miellyttävä työskennellä sileällä, koska sen päämääränä on virheettömät suoritukset ja kova yrittäminen näkyykin hevosesta mailien päähän. Nepe on tasoltaan noin helppo A ja sen vahvuuksiin kuuluvat erityisesti väistöt ja vastalaukka - vaikka tammalla onkin aina hieman ongelmia nostaa laukkaa maltillisessa vauhdissa, kun sen saa sen nostamaan, on neiti erittäin taitava.

​

Esteratsastukseen tarvitaan kokenut ratsastaja, riittävästi pidätteitä ja kyky ohjata suinpäin sinkoilevaa Neroa esteeltä toiselle. Eli suomeksi sanottuna, tuo kuumuu aikalailla eikä tosiaankaan sovi aloittelijoiden esteratsuksi. Ruunikon saa kyllä kuriin selkeillä ja riittävän jämerillä merkeillä, mutta silti täytyy olla aina varuillaan - jos unohdut hetkeksikään haaveilemaan esteradalla Neron satulassa, löydät itsesi mitä luultavammin joko kentän toiselta puolelta tai esteiden välistä maasta. Mutta huolimatta kaahaamisesta ja vaarallisuudesta, tamma on oiva estehevonen. Se ei pudota, se hyppää juuri oikeasta paikasta ja ylittää esteen kuin esteenkin, oli sen ulkonäkö sitten miten kauhea tahansa.

​

Kenttähevosena tamma on perinyt ominaisuuksiaan äidiltään Lellulta. Nero on luotettava maastohyppyri, joka käy kyllä ylikierroksilla mutta hyppää täydellisesti, eikä edes hipoen rimoja. Nepetys